Jyrkin kirjallisuusvinkkejä osa 1

En ole eläessäni lukenut paljon kirjoja. Kannesta kanteen lukemani kaunokirjallisuus on nopeasti lueteltu. Sain rehtoriurani aikana jonkin verran käsiini inspiroivaa ammattikirjallisuutta, mutta ongelmana oli löytää lukemiselle riittävästi aikaa ja otolliset olosuhteet. Työaikana siihen ei ollut mahdollisuutta. Ja kun työn ja vapaa-ajan rajapinta oli kovin hämärä, ei aikaa lukemiseen ja lukemansa pohtimiseen oikein löytynyt.

Sen sijaan jäätyäni eläkkeelle peruskoulun rehtorin virasta vuoden 2019 alussa olen pyrkinyt siihen, että minulla on aina kirja luettavana ja huolehdin siitä, että kirja myös kohtuullisessa ajassa  tulee luetuksi.

Vaikka oppilaitosjohdon mentorointityöni onkin omaan kokemukseeni perustuvaa rinnalla kulkemista, koen kuitenkin, että jokainen päivä, jonka olen poissa koulun arjesta, on omiaan vieraannuttamaan minut koulun johtamisesta.

Niinpä lukemalla oppilaitoksen johtamista tukevaa ja kehittävää kirjallisuutta pyrin pitämään yllä omaa ammattitaitoani.

Tässä blogitekstissäni esittelen lyhyesti muutamia kirjoja, jotka olen lukenut jäätyäni eläkkeelle.

 

1. vinkki - Esimies ongelmien aiheuttaja ja ratkaisija


Timo Kultanen on filosofian tohtori ja valtiotieteen maisteri. Tunneälyn lisäksi hän on tutkinut laajasti erilaisten johtajien toiminta- ja käyttäytymistyylejä sekä erilaisten ihmisten johtamista. 

Timo Kultanen on Rexit mentoroi -tiimimme valmentaja. Vaikka meillä kaikilla on oma tyylimme toteuttaa yhdessä kehittämäämme mentorointiprosessia, luettuamme "Esimies ongelmien aiheuttaja ja ratkaisija " -kirjan ja siitä käymiemme keskustelujen ansiosta onnistuimme löytämään prosessiimme yhteisen punaisen langan. Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti.

 

2. vinkki - Idiootit ympärilläni 

Thomas Eriksonin kirja "Idiootit ympärilläni - kuinka ymmärtää muita ja itseään" tuntui olevan kirja, joka on luettava, jos kerran aioin kehittää itseäni lukemalla. Nyt kuitenkin tätä kirjoittaessani huomaan, että lukemiseni on aikanaan pysähtynyt kirjan sivulle 202. Noin sata sivua olisi vielä kirjaa jäljellä... 

Kirja kertoo erilaisista käyttäytymismalleista, jotka kirjoittajan mukaan perustuvat siihen, että meidät voidaan karkeasti jakaa neljään eri ihmistyyppiin, joita kirjassa kuvataan värein:punainen, keltainen, vihreä ja sininen tyyppi. 

Pyrin löytämään itselleni ryhmän, mutta löysinkin piirteitäni useammasta eri ihmistyypistä. Samoin kävi, kun muistelin ihmisiä, joiden kanssa olin kokenut työssäni sosiaalisia konflikteja, joiden ratkaisemiseen kirja tarjoaa välineitä. Eri ihmistyypeille viestittäessä tuli käyttää tiettyä kirjassa kuvattua koodia.

Pelkäänpä, että en palaa tähän kirjaan.

 

3. vinkki - Hyvä hiljaisuus  

Outi Ampujan kirja "Hyvä hiljaisuus" oli ensimmäinen eläkeläisen hankintani. Vaikka ikävöinkin koulun ilmapiiriä, oppilaita ja koulun henkilökuntaa, ajattelin, että tämän päivän koulusta puuttuu tietynlainen hiljaisuusosaaminen - kyky kuunnella hiljaisuutta. Nyt minulla oli tässä suhteessa enemmän aikaa itseänikin kehittää. Hiljaisuus vähentää stressiä, auttaa jaksamaan ja tarjoaa onnen kokemuksia.

Aina hiljaisuutta ei ole helppoa kestää. Joskus sosiaalinen hiljaisuus on jännitteistä tai yksinäisen kodin hiljaisuus ahdistaa. Hiljaisuus kutsuu meitä läsnäoloon, kohtaamaan sisimpämme ja viihtymään itsemme kanssa. Se on pehmeä puskuri itsen ja maailman vaatimusten välillä.

Suosittelen tätä kirjaa.

 

4. vinkki - Ammatillinen käyttäytyminen - tie onnistumiseen  

Pekka Järvisen kirja "Ammatillinen käyttäytyminen - tie onnistumiseen" on minusta erinomainen jokaisen asiantuntijayhteisön perusteos. Työhteisöillä tulisi olla aikaa systemaattisesti käydä kirjan sisältämät teemat yhdessä läpi. Kirja opastaa, miten erilaisuutta voidaan hyödyntää ja ammatillista käyttäytymistä kehittää niin johtamistyössä, henkilöstön vuorovaikutuksessa kuin koko organisaation toimintakulttuurissakin. Ammatillinen käyttäytyminen takaa organisaation ja yksilön menestyksen.

Back to top