Terveisiä Saksasta!
Matkustin Seppo Ryösän kanssa 14. lokakuuta Saksaan, määränpäänämme München, seurataksemme kaarinalaista jääkiekkotuomaria Aleksi Rantalaa, joka jo kolmatta kautta toimii ammatikseen Saksan DEL-liigassa yhtenä liigan päätuomareista. Olin itse tehnyt vastaavan matkan jo tammikuussa 2019. Matkastani kirjoitin tuolloin Rehtorin blogiini otsikolla Jääkiekkotuomarina Saksan DEL-liigassa.
Olimme tällä kertaa läsnä kahdessa ottelussa, joissa Aleksi toimi oikeudenjakajana.
Perjantaina 15.10. asemapaikastamme Münchenistä matkustimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä Augsburgiin illan otteluun Augsburger Panther - Red Bull München. Kuten todettua - minulla oli kokemusta tästä liigasta, olinhan ollut vuonna 2019 Straubingissa todistamassa sitä hurmoshenkeä, mihin täyteen ahdettu paikallinen Eistadion itsensä ja pelaajat virittää. Myöhemmin samana vuonna sain tilaisuuden seurata Berliinissä Eisbären-joukkueen ottelua loppuunmyydyllä Mercedes Benz Arenalla. Yleisö tosin huusi Dynamoa koko ottelun ajan.
Kuitenkin Das Curt Frenzel Stadion Augsburgissa oli tunnelmaltaan vielä jotakin paljon enemmän.
Sunnuntaina 17.10. matkustimme sitten tuohon jo mainitsemaani kauniiseen baijerilaiseen pikkukaupunkiin, Straubingiin, jossa seurasimme ottelua Straubing Tigers - Schwenninger Wild Wings. Vaikka yleisöä oli rapiat 3000, meteli oli tässäkin ottelussa aika ajoin korvia huumaava.
Päätimme erityisesti tarkkailla seuraavia pelin johtamisen osatekijöitä Aleksin ja hänen erotuomaritiiminsä toiminnassa: vuorovaikutusta tiimin kesken, vuorovaikutusta pelaajien ja ylipäätään "pelaajapenkkien" kanssa ja erotuomarinelikon roolitusta ja yhteistyötä - varsinkin pelin vaikeina hetkinä.
Mentoroinnin näkökulmasta noiden kahden ottelun seuraaminen oli varsin inspiroivaa. Ainakin itse käytän paljon urrheilusta, erityisesti joukkueurheilusta ja pelistä, kumpuavia metaforia reflektoinnin apuna mentorointiprosesseissa.
Pian takaisin Suomeen saavuttuamme meillä oli tilaisuus keskustella Aleksin Rantalan kanssa ja käydä dialogia yhdessä kokemamme pohjalta.
Seppo oli miettinyt joitakin kysymyksiä esitettäväksi Aleksille. Minun tehtäväni oli kirjata ne ja ja Aleksin vastaukset. Olen nyt koonnut tähän mielestäni keskeisimmät keskustelussamme esille nousseet asiat.
Miten kuvailisit tapaasi johtaa omaa tuomaritiimiäsi?
Riippuu aina kulloisestakin tiimistä. Jos tiimi koostuu kokeneista tuomareista, ei heitä juuri tarvitse erityisesti johtaa, vaan tiimi johtaa itse itseään: vaatimustaso on riittävän korkea. Mutta - viitaten otteluihin, jotka te juuri näitte - tiimissä oli kaksi varsin kokematonta tuomaria, joista toinen oli "viheltänyt" vasta vuoden; osaamisessa on vielä tiettyjä puutteita ja tietty rutiini puuttuu, mikä heijastuu epävarmuutena tilanteiden havainnoimisessa, ratkaisujen soveltamisessa - säännöistä lähtien. Haluan kuitenkin antaa jokaiselle oman tilan tehdä; kun ihminen on mukavuusalueellaan tiimityön osalta, hän kuitenkin onnistuu paremmin. Tiedän, että jotkut tuomarit käyvät pukuhuoneessa ennen peliä paljon erilaisia teemoja läpi. Itse koen, että sellainen menettely voi aiheuttaa "lukkoja"; aletaan pohtia, kenelle tätä peliä "vihelletään" ja pelätään mahdollisia virheitä. Mielestäni tulee mieluummin tehdä rohkeita ratkaisuja kuin pelätä epäonnistumisia.
Eli sinä ajattelet, että jokaisella on ikäänkuin oikeus omaan "käsialaan", mutta oikein pitää kirjoittaa?
Kyllä. Olemalla tietyissä tilanteissa taustalla kuitenkin samalla valmiina puuttumaan tilanteeseen, kun sen niin näen. Johtaminen lähtee luottamuksesta tavoitteena tietyn standardin yllä pitäminen illasta toiseen.
Tuomarinelikon tehtävä on ohjata peliä. Mutta et varmastikaan voi lähteä pelin kuluessa ohjaamaan omaa ryhmääsi. Ajattelen niin, että jos sinun ryhmäsi menee sekaisin, koko peli menee sekaisin.
Tärkeää on, että meistä jokainen pyrkii tekemään pelistä reilun ja tasapainoisen. Kun sinä osaat lukea sitä oikein, sinä myös kirjoitat sitä oikein - oli sitten käsialassa eroja tai ei. Minulle lähetetään usein klippejä peleistä kysyen samalla mielipidettäni tilanteista, joista ne ovat. Mielestäni yhden tilanteen irrottaminen pelistä ei tee sille oikeutta, enkä mielelläni lausu omaa mielipidettäni, paitsi päivän selvän tilanteen ollessa kyseessä; kun esimerkiksi kovalla vauhdilla pelaaja ajaa toista pelaajaa päin osuen kyynärpäällään tätä päähän. Ei tällaisessa tilanteessa ole sijaa tulkinnalle. Mutta kun näihin päivän selviin tilanteisiin puuttuminen on työstämme vain noin 10% ja loput 90% on manageerata peli läpi mahdollisimman huomaamattomana, jotta kaikille jää sellainen kuva, että ei tämä ainakaan jäänyt tuomareista kiinni.
Sitten se, että siellä on kaksi joukkuetta ja kaksi vaihtopenkkiä, jotka taistelevat keskenään... Miten sinä sijoitat itsesi siihen peliin? Miten sinä varmistat, että kumpikin osapuoli saa sinulta tasapuolisen kohtelun?
Jos joudut antamaan jostakin syystä huomiota toiselle joukkueelle enemmän, sinun täytyy antaa sitä myös toiselle joukkueelle - tavalla tai toisella. Ne voivat olla hyvin pieniä asioita. Jos sinä esimerkiksi käyt kolmannen erän alussa minuutin keskustelun toisen joukkueen kanssa ja nautit luottamusta toisen joukkueen taholta, ei sinun tarvitsen siihen suuntaan tässä tapauksessa kuin hihkaista, että kaikki on hyvin. Mutta että samalla viestitän, että minä juttelen sinunkin kanssa, jos koet siihen tarvetta. Voit tätä tasapuolisuuden vaikutelmaa täydentää esimerkiksi aloituksen yhteydessä jotain joukkueen aition suuntaan toteamalla, jolloin siellä vahvistuu tunne, että he tulevat huomioiduiksi. Mutta. On toki vaativampia valmentajia, on omaan työhönsä keskittyviä valmentajia, on hiljaisia valmentajia. Tällainen viimeksi mainittu valmentaja voi toisaalta täydellisesti "pärähtää", jos et suo hänelle huomiota sen kerran kun hän siihen tarvetta kokee. Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös pelaajien kohdalla.
Kun ottelun aikana alkaa syntyä hankalia tilanteita ja jommaltakummalta tai kummaltakin joukkueelta alkaa tulla kielteistä kovaäänistä palautetta, miten onnistut pysymään rauhallisena?
Nuorempana en varmasti pystynytkään. Nyt - usein sisäisesti hymähdän, että asian voi kaiketi nähdä noinkin. Paljon riippuu joukkueen "penkistä" tai esimerkiksi siitä, millainen kapteeni joukkueella on. Jos tiukka tilanne tulee ihan erän loppuun, pohdin, saammeko pelin rullaamaan erätaukoon, joka sitten tuon tietyn avun. Jos joutuu menemään penkin luo varoittamaan, varoitus on sitten käytetty.
Jos yleisö huutaa - usein jo alkulämmittelystä alkaen - saatko suljettua se pois niin, ettei se negatiivisesti vaikuta tekemiseesi?
Se nostattaa vain omaakin fiilistäsi. Vallankin - jos ja kun tiedät tehneesi kaiken oikein. Kun sitten tulee tehneeksi ratkaisun, jonka oikeellisuutta päänsä sisällä hetken pohtii, silloin ehkä tulee kuulleeksi, etteivät kaikki vallan tyytyväisiä päätökseeni olleet. Yleisön pauhu pitää sinut varpaillasi. Saksassa meteli on niin kova, että on mahdotonta kuulla yksittäisiä huutoja.
Oletetaan, että sinulla on ollut hankala ottelu. Ja kun peli on päättynyt, miten sinä rauhoitut ja henkisesti palaudut siitä?
On toki tärkeää käydä itsensä kanssa keskustelua, mutta on erityisen tärkeää, että reflektointi käydään ensin koko erotuomarinelikon kesken. Joskus vain käy niin, että ottelussa "kuljettajan paikalta ajaudun matkustajaksi", kun kollegat riittävästi "sohlaavat". En voi kuitenkaan mennä kääntämään jokaista kollegan tekemää ratkaisua. Se ei ole kestävää. Kyllä se niin on, että kokemus ja sen mukanaan tuoma rutiini käsitellä asioita oman pään sisällä auttaa sinä, että ottelun jälkeen uni tulee, kun siihen muuten aukeaa mahdollisuus. Onneksi ammattilaistuomarille ottelutahti on niin kiivas, että ei ole edes aikaa jäädä murehtimaan epäonnistumisia, jotka toisaalta vain tuovat seuraavaan otteluun lisää boostia.
Mitä sitten, kun on mahdollista, että jotakin on jäänyt hampaan koloon ja kohtaat taas tietyn joukkueen?
Menen usein ennen ottelun alkua penkin eteen ja kerron omasta puolestani lähteväni otteluun "puhtaalta pöydältä". Viestini on se, että vihanpidossa ei ole järkeä, kun yhteiselomme tulee jatkumaan tiiviinä joka tapauksessa.
- Jyrki Välimäki -