Hyvää(n) altistumista odotellessa
Näin Covid 19 -pandemian aikana olemme saaneet totuttautua Suomen kielen sanaan altistuminen, jolla on tässä yhteydessä hyvin negatiivinen kaiku: altistuessaan henkilö on ”vaaran tai uhanalainen” tai ”suojaton jotakin vastaan”. Hän on joutunut koronalle alttiiksi.
Ennen koronaa muistan altis-sanaa käytetyn, kun jollakulla oli taipumusta joutua toisen henkilön tai yleisen mielipiteen tai tietyn aatteen vaikutuksen alaiseksi. ”Hänellä oli rikoksiin altis luonne”, saatoin kuulla.
Toisaalta - alttiudessa on paljon myönteistä.
Altis ihminen on aulis, valmis ja halukas auttamaan, milloin apua tarvitaan. Altis ihminen on taipuvainen ja vastaanottavainen - valmis tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja muuttamaan omia näkemyksiään.
Altis ihminen on uhrautuva ja epäitsekäs.
Korona-ajan koulussa pyritään ennalta ehkäisemään erilaisin järjestelyin altistuminen. Ihmisten väliset fyysiset kontaktit pyritään minimoimaan. Koulun toimintakulttuurista on riisuttu kaikki sellainen, jolla perinteisesti on pyritty rakentamaan ja vahvistamaan yksikön yhteisöllisyyttä ja samalla sen erityisyyttä.
Pohdin mielessäni koronan jälkeistä aikaa kouluissa. Uskon, että sellainen vielä tulee.
Olen varma, että korona-aikana digitalisaatioon liittyvä osaaminen on mennyt eteenpäin. Kun paluu entiseen tuntuu vain siirtyvän ja siirtyvän, vähemmän asialle alttiidenkin opettajien on ollut pakko kehittää opetuskäytäntöjään.
Toisaalta pelkään, että tämä altistumisen minimoinnin kulttuuri voi sopia monelle rehtorille ja osalle opettajakunnasta, joita nämä johtavat; ajatellaan, että näin voisi olla hyvä, jos vain ei olisi tuota koronaa.
Tiedän toisaalta monen rehtorin, opettajan ja ohjaajan odottavan pääsevänsä taas kollegiaalisesti altistumaan ja tekemään työtään yhdessä - nämä kun urheilun termein näkevät opettamisen ja koulun pidon pikemminkin joukkue- kuin yksilölajina. He haluavat nähdä koulunsa toimivan oppivana yhteisönä, joka kannustaa kaikkia jäseniään oppimiseen.
Oppiva yhteisö kehittyy dialogin avulla. Yhdessä tekeminen ja osallisuuden kokemukset vahvistavat yhteisöä. Tavoitteiden pohdinta, oman työn säännöllinen arviointi ja kiireettömyys edistävät yhteisön oppimista. Sitä tukee kodeilta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatu palaute. Oppimista edistää myös kehittämistyöstä, arvioinneista ja tutkimuksesta saadun tiedon hyödyntäminen. Pedagogisen ja jaetun johtamisen merkitys korostuu, ja johtaminen kohdistuu erityisesti oppimisen edellytyksistä huolehtimiseen.
Oppiva yhteisö luo edellytyksiä yhdessä ja toinen toisiltaan oppimiseen. Se luo edellytyksiä myös tutkimiseen ja kokeilemiseen sekä innostumisen ja onnistumisen kokemuksiin. Yhteisö rohkaisee jokaista jäsentään yrittämään ja oppimaan myös virheistä. Se antaa sopivia haasteita ja tukee vahvuuksien löytämistä ja hyödyntämistä. Yhteisön jäseninä oppilaat voivat luoda myönteisen ja realistisen käsityksen itsestään ja kehittää luontaista kokeilun ja tutkimisen haluaan. Oppivassa yhteisössä ymmärretään fyysisen aktiivisuuden merkitys oppimiselle ja irrottaudutaan istuvasta elämäntavasta. Siinä arvostetaan työhön syventymistä, oppimisessa tarvittavaa ponnistelua ja työn loppuunsaattamista.
(Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014)
- Jyrki Välimäki -