Sattuisiko matkustajien joukossa olemaan ketään lentotaitoista?
Elokuvassa Hei me lennetään! (Airplane) vuodelta 1980 Robert Hays esittää entistä taistelulentäjää, joka ottaa ohjat käsiinsä lentomiehistön kipristellessä ruokamyrkytyksen kourissa. Julie Hagertyn osana on olla mm. tyttöystävä, lentoemäntä ja perämies. Mukana sekoilee myös muita tähtiä kuten Leslie Nielsen.
Elokuvassa parodioidaan niin lentokatastrofeista kertovia elokuvia kuin kiihkouskovaisia, televisiomainoksia ja romanttista rakkauttakin.
Tietyssä elokuvan vaiheessa matkustajia rauhoitellaan kuulutuksella ”ei syytä hätään”, mutta samalla tiedustellen olisiko matkustajien joukossa sattumalta ketään, joka osaisi ohjata konetta. Tämä tietenkin aiheuttaa matkustajien joukossa paniikkia.
Kertaamatta tässä tuon elokuvan juonta sen tarkemmin totean, että tällainen henkilö löytyi ja elokuva päättyy onnellisesti.
Miten hyvä käsitys työyhteisön esihenkilöllä, esimerkiksi koulun rehtorilla, on siitä, mitä osaamista työyhteisöstä löytyy? Mitä vahvuuksia itse kullakin on?
Metsä
Lähdin taas aamulla australianterrieri Kassun kanssa Kustavin Etelä-Vartsalassa Kirkkolenkille. Nimensä se on minun ja vaimoni puheessa saanut siitä, että usein lenkkimme ajoittuu sunnuntaiaamuun - juuri kirkonmenojen aikaan. Yhtään kirkkoa reitillämme ei ole; välillä metsää tien kummankin puolen, välillä metsää, mutta ei tietä, välillä peltoa tien kummankin puolen, välillä näkyy meri.
Kun vuosia sitten kuljimme tämän lenkin ensimmäisen kerran, matka tuntui loputtoman pitkältä ja pidimme reitin kiertämistä saavutuksena. Vuosi vuodelta ja kerta kerralta reitti on mielessämme lyhentynyt samalla kun se on tullut hyvin tutuksi.
Samoin on käynyt metsän, jonka ympäri reittimme kiertää. Aluksi minun oli perin vaikea hahmottaa se ja usein eksyin sinne. Toki aina löysin sieltä pois, muutenhan en olisi tätä tässä kirjoittamassa. Vuodet kuluivat ja mitä useammin olimme metsässä lenkkeilleet mm. sieniä keräten ja suolla karpaloita poimien, sitä varmemmiksi kulkijoiksi tulimme. Samalla kun metsä kävi tutummaksi, se samalla ikäänkuin pieneni.
En kuitenkaan voi sanoa tuntevani sen ”kuin omat taskuni”. Joka talvi maanomistajat suorittavat alueella hakkuita ja taas keväällä ennen niin tutun paikan löytäminen tuntuu mahdottomalta. Syksyllä edellisenä vuonna hyväksi osoittautunut sienipaikka pitää unohtaa ja yrittää löytää metsästä uusi sellainen.
Taas kerran pohdin näitä juttuja enkä voinut välttyä näkemästä edellä kuvaamaani käyttökelpoisena metaforana oppilaitosjohdon mentorin tai työnohjaajan rooliini.
Koulutusvientiä harjoittamassa - samalla uutta oppimassa
Toukokuun 25. päivänä tapasin Seppo Ryösän kanssa Leicesterissä (UK) oman mentorimme Bill Griffithsin, joka oli onnistunut kutsumaan erään Paul Stonen kanssamme keskustelemaan mahdollisesta yhteistyöstä.
Paul Stone on Academy Trustin toimitusjohtaja. Trustiin kuuluu tietty joukko kouluja joiden taustalla trust toimii ohjaten, kehittäen ja ollen muutoinkin eri tavoin kouluilleen avuksi. Tavoitteena on ymmärtääkseni ensisijaisesti parempi koulujen johtaminen ja sitä kautta paremmat oppimistulokset. Trust ottaa koulujen budjeteista 4-8 % oman toimintansa pyörittämiseen.
Paul Stone on oman alueensa tunnettu ja arvostettu trustin ceo: häntä kuunnellaan.
Esittelimme tapaamisessa Rexit mentoroi™ -toimintamallin. Tarjosimme sitä trustille, mistä Paul Stone oli erittäin kiinnostunut. Arjen haasteista hänen toiminta-alueellaan päällimmäisenä jäi mieleen vaikeus löytää niin opettajia kuin rehtoreitakin.
Tunteiden ja tunnetaitojen pohdintaa
Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat 13.3.2023
Urheilussa - niin urheilemisessa kuin sen seuraamisessakin - ovat tunteet vahvasti läsnä. Talven kotimaisissa palloilusarjoissa, joihin Liigakin lasketaan, eletään mestarit ratkaisevaa play offs -aikaa ja olen siihen liittyvästä uutisoinnista poiminut kaksi tähän kontekstiin kiinnostavalta kuulostavaa tunnetta: häpeä ja sääli.
Turun Palloseuran päävalmentaja Jussi Ahokas totesi ennen tappioon päättynyttä Porin Ässiä vastaa käytyä ottelusarjaa näin:
”Joukkueen päällä on koko kauden ajan ollut häpeän tunne siitä, että olemme pelanneet niin ailahtelevaisesti. Nyt sitä ei enää tarvitse tuntea, vaan voi nauttia pelaamisesta. Hyvän kevään pelaamalla runkosarjan häpeän pystyy pyyhkimään pois. Keskitymme nyt vain tähän hetkeen.”
Häpeä muistuttaa meitä siitä, miten epätäydellisiä ja erehtyväisiä jokainen meistä on. Joskus häpeän tunne voi kuitenkin korostuneena haitata elämää - niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.
Joskus myös häpeä ja syyllisyys sekoitetaan toisiinsa. Häpeä on kuitenkin syyllisyyttä kokonaisvaltaisempi tunne. Syyllisyys kohdistuu yleensä johonkin tekoon, ja lohdullista siinä on se, että tekoon kohdistuva vääryys on usein mahdollista korjata. Mutta häpeän tunne kohdistuu ihmiseen itseensä. Se on ihmisen oma tunne siitä, että olisi jotenkin arvoton tai vääränlainen. Siksi häpeän tunne on vaikeampi kuin syyllisyys.
Häpeän käsittelyssä hyvä työkalu on puhuminen. Se vaatii rohkeutta. Olen jo tästäkin syystä taas ylpeä Tepsistä, vaikka kausi päättyikin pelillisesti liian aikaisin.
Hyvä johtaminen on yhteiseen tunnetilaan asettumista ja tunteiden ilmaisemista.(Juuti, Vuorela 2015)
Sivu 2 / 9